Hopeavedos

Mustavalkokuvaus ja vedostus

Hopeavedos

Huom.

Valokuvauskemikaalien myynti on päättynyt vuoden 2023 alussa. Kiitos asiakkailleni menneistä vuosista.

Hopeavedos Olli Jaakkola on vuonna 2004 perustettu mustavalkokuvauksen valokuvauskemikaaleihin erikoistunut yritys, jonka toimipaikka sijaitsee Tampereella. Toimintani on keskittynyt erityisesti perinteisiin mustavalkovedostuksessa ja jalovedostusmenetelmissä käytettäviin tuotteisiin. Palveluni on suunnattu kaikille mustavalkokuvien kehittämiseen erikoistuneille valokuvauksen ammattilaisille, harrastajille ja taiteilijoille. Toiminta-alueeni on koko Suomi, ja postitan tuotteitani myös ulkomaille.

Tuotteisiini kuuluvat filmien kehityksessä ja kuvien vedostuksessa käytettävät kehitteet, keskeytteet ja kiinnitteet sekä sävytteet. Jalovedostuksessa käytettäviä kemikaaleja on kauttani saatavissa joko yksittäisinä ”raakakemimkaaleina” tai valmiina kokonaisuuksina sisälten samassa paketissa kaikki tarvittavat kemikaalit. Valokuvakemikaalit valmistan myyntiin pääosin itse.

Neuvon asiakkaita mahdollisuuksien mukaan kaikkien tuotteiden käytössä ja pyrin auttamaan menetelmien valinnassa. Kuuntelen myös mielelläni käyttäjien toivomuksia. Valmistan pieniäkin eriä erikoiskemikaaleja tilaajan toiveiden mukaisesti sekä myyn “raakakemikaaleja”.

 

Minä

Olen harrastanut valokuvausta ja vedostusta teinivuosista lähtien ja kokenut kuvausharrastuksessa erilaisia vaiheita, kokeillut eri menetelmiä ja erilaisia kameroita. Vuosituhannen vaihteessa päädyin hankkimaan 4×5” laakafilmikameran, joka onkin siitä lähtien ollut pääasillinen kuvausvälineeni.

Laakafilmikamera on täysin mekaaninen laite vailla kaikkea automatiikkaa. Kuvaajan on itse tehtävä kaikki säädöt ja asetukset, mikä tekee kuvaamisesta hidasta ja joskus hieman hankalaakin. Jo siitäkin syystä kohteen valinnan, rajauksen ja muiden kuvaushetkellä tehtävien ratkaisujen on syytä olla ennalta harkittuja. Isokokoinen laakafilminegatiivi pystyy tallentamaan kuvauskohteen erittäin tarkasti ja mahdollistaa isokokoistenkin laadukkaiden kuvien vedostamisen pimiössä.

Olen yhä enemmän mieltynyt mustavalkokuvaukseen ja vedostukseen, joten lähes kaikki kuvani ovat filmille kuvattuja ja pimiössä perinteisillä menetelmillä vedostettuja. Kun kuvasta jäävät värit pois, korostuvat rakenne, muoto ja pinta aivan uudella tavalla. Kuvaus ja vedostaminen ovat johtaneet minut perehtymään monipuolisesti filmikuvauksen ja vedostamisen menetelmiin.

Vedostaminen ei ole pelkkä tekninen kopiointivaihe, vaan olennainen osa kuvan luomisprosessia. Siinä on tavoitteena lopullisesti toteuttaa kuvaustapahtuman tunnelmat ja mielikuvat vedoksen harmaasävyinä. Silloin asiat voi joskus nähdä myös ”uudessa valossa” ja tulkita negatiivin kuvaa uudella tavalla. Vedostus on kuvaushetken visualisoinnin lisäksi prosessin luovin vaihe. Siinä negatiiville kopioitunut kohde lopullisesti muuttuu tavoittelemakseni kuvaksi.

Perehtymistäni valokuvauskemiaan ovat suuresti auttaneet kemian yliopisto-opintoni. Olen päätynyt itse valmistamaan ja testaamaan erityisesti niitä kuvien prosessoinnissa tarvittavia kemikaaleja, joita ei ole ollut helposti kaupallisesti saatavissa. Tästä on kehittynyt ajatus Hopeavedoksesta, yrityksestä, jonka kautta myyn valokuvauskemikaaleja muillekin mustavalkokuvaajille.

Valokuvaajana ja vedostajana olen pääasiassa itseoppinut. Olen täydentänyt osaamista osallistumalla esim Bruce Barnbaumin ja Wolfgang Moerschin työpajoihin. Olen jo vuosien ajan itse myös järjestänyt filmikuvaukseen ja vedostamiseen keskittyviä kursseja.

 

Olli Jaakkola

AFIAP, SKsLSM